Näytetään tekstit, joissa on tunniste varustehuolto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste varustehuolto. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen

Otsikkohan sen jo sanoo. Masa tietää sen myös.




Masa kävi visiitillä aidan toisella puolella.
Kuulusteluissa (ei hevosen) selvisi, että Masa on havaittu tarhan läheisessä pihassa kello 8 aikaan aamulla. Itse huomasin Masan 16 aikaan.
Rikoksen alkupaikkaa ei havaittu, kaksi potentiaalista aidanylityspaikkaa löytyi, mutta jälkiä ei missään. Toisaalta molempien luona maa oli kuivaa, joten jäänee arvoitukseksi miten Masa on siirtynyt toiselle puolelle.

Menin laitumelle ja Kate käveli vastaan. Katselin, että missä se Masa on, kun yleensä ovat melko lähekkäin. Ajattelin, että ihan hyvä, päästään luikahtamaan aidasta niin, että Masa ei hengaile vieressä. Jostain syystä X kuitenkin päätin mennä katsomaan, että missä Masa on.
Kun Masa kuuli askelia, kuului hirnuntaa ja hörähdyksiä. Lannasta päätellen reppana oli ollut kyseisessä paikassa jo jonkin aikaa. Tietysti piti ottaa kuvia todistusaineistoksi ennen kuin päästää pienen hepan pulasta.

Onneksi olin ottanut tallista Katen riimun ja narun ja Katen riimu mahtui Masalle. No, Masa ei mahtunut kääntymään eikä se uskaltanut peruuttaakaan. Aidassa kulki sähköt, enkä tiennyt missä sähköpaimen on. Omistajan konsultoinnin ja pienen etsimisen jälkeen sähköt saatiin pois. Otin langat Masan edestä alas, mutta herralla oli sen verran kiire, että en ihan maahan asti saanut lankoja kun Masa koitti mennä yli. No, lankoihinhan sen jalat osuivat, mutta onneksi Masakin on jollain tavalla fiksu ja pysyi hyppysissä ja rauhoittui.
Kokeiltiin seuraavaksi kääntymistä. Nyt, kun langat eivät enää olleet niin pelottavat, pienen säheltämisen jälkeen hevonen oli käännetty 180 astetta.
Masa huomasi reitin vapauteen ja pinkaisi ravilla pois. Sen verran aivoissa itsellänikin jotain liikkuu, etten jäänyt naruun kiinni vaan heitin narun Masan selän yli. Masa jäi muutaman metrin päähän, otti ruohoa ja lähti ravaamaan poispäin kun itse laitoin langat paikoilleen.

Juostiin Katen kanssa yhteistuumin portille. Pian kuuluikin Masan raviaskeleet ja herra ravaa portille. Portin sisäpuolelle päästyä Masa joi melko paljon, mikä ei toisaalta ole ihme jos 8 tuntia on ollut muualla kuin siellä missä pitäisi. Onneksi kuitenkin Masa on sen verran fiksu, ettei (kai) kovin kauas ole laitumesta lähtenyt.
Minä sain kuntoilla, kun juoksin laitumen aidat läpi. Kahdesta kohdasta oli ylälanka tippunut, mm. samasta mistä viime vuonna. Lankojen paikoilleenlaitto ja kiristys ja sitten Katen kanssa talliin.

Kate sai kunnon harjauksen ja rapsutteluja ja porkkanaa. Laitumella Masa oli taas vetänyt omaa treeniään, onneksi laitumen sisäpuolella, joten ajattelin viedä senkin talliin. Selvitin sen harjan ja hännät ja harjailin hiet pois. Pyyhin myös hionneimmat paikat kostealla pyyhkeellä.

Innostuin lisäksi pesemään ja rasvaamaan Katen suitset ja molempien riimut. Kotiläksyiksi otin Katen hackamoret pestäviksi ja rasvattaviksi.

Loppuun vielä kuvia 17. päivä kun käytiin Katen kanssa n. 40 min käyntimaastossa ilman satulaa. Kyllä sielu lepää, kuin pääsee lämpimänä kesäpäivänä maastoon :3






perjantai 1. elokuuta 2014

Paluu eloon

Taas on jäänyt päivittelemättä blogiin, mutta nyt tulee päivityksiä.
Käyn taas vain Sports Trackeriin tulleet lenkit pikaisena yhteenvetona eiliseen asti, tosin ilman kuvia, sillä ollaan lähinnä käyty vain samoja vanhoja reittejä.

27.6.2014 - 3,98km matka, 40 min, 6,1km/h keskinopeus ja maksiminopeus 9,3km/h
5.7.2014   - 3,83km matka, 30 min, 7,5km/h keskinopeus ja maksiminopeus 17.6km/h
11.7.2014 - 2,22km matka, 20 min, 6,4km/h keskinopeus ja maksiminopeus 12,2km/h
20.7.2014 - 5,22km matka, 60 min, 5,3km/h keskinopeus ja maksiminopeus 25,1km/h
27.7.2014 - 2,94km matka, 40 min, 4,4km/h keskinopeus ja maksiminopeus 15,5km/h

8.6. kävin vain kuvailemassa ja rapsuttelemassa, hevosia ei oikein innostanut poseeraaminen. Ainoa jokseenkin fiksu julkaisukelpoinen kuva.
Veljenpoika tuli mukaan kärryttelemään 5.7. (puhelinlaatu + muokkaamaton)
20.7. Masa piristi päivää ennen lenkillelähtöä karkaamalla. Reppana oli juossut laitumella kymmenisen minuuttia, ennen kuin kuulin läheltä hirnahduksen. Mietin, että kuuluipa läheltä ja sen jälkeen kuuluikin askeleet. Kate oli käytävällä kiinni, joten kun Masa tuli, kerkesin vain nostamaan narua niin, että Masa sujahti alitse ja käveli suoraan karsinaan. Toinen oli ihan hiessä, joten juotin ja rapsuttelin hetken Masaa, joka meinasi sitten nukahtaa viileään talliin päästyään.
Kate oli puoliunessa kun pääsin jatkamaan varustamista (tai siis aloittamaan varustamisen). Kovin innostuneelta näytti lähdön hetkellä.

Masa väsynä ja hikisenä tallissa ja Kate suitsia vaille valmis, kun Masan hoitohetki oli ohi.
Alin kuva aidasta, josta Masa oli päässyt tyylillä tai toisella yli/läpi.
27.7. sunnuntaina oli todella kuuma päivä, ajattelin Katen kanssa kuitenkin mennä pienen lenkin ilman satulaa metsään. Paarmoja oli tiellä aurinkoisissa kohdissa etenkin todella paljon. Koska olin fiksuna T-paidalla ja ilman hanskoja, sainkin paarmanpureman käteeni, joka myöhemmin yöllä töiden aikana turposi ja seuraavana päivänä vielä enemmän.
Käytiin ihan metsämetsässä asti. Ei ollut muuten paarmoja siellä.
Vasemmanpuoleinen töiden jälkeen saman päivän yönä, oikeanpuoleinen seuraavan päivän iltana.
Oikeanpuoleisessa käsi on nyrkissä (vaikka tuskaista se oli saada nyrkkiin, pitihän nyt kuva ottaa!) :D
Eilen keskiviikkona sain kaverini kuvailemaan, mutta kuvaaja ei ollut innostunut tarpomaan kuumassa ilmassa ja Kate oli levoton kärpästen takia, vaikka paarmoja ei ollutkaan ilmeisesti tiistain sateiden takia. Käytiin tosiaan vain parinkymmenen minuutin "lenkki" ja kuvaussuunnitelmat menivät uudestaan.
Olen nyt muutamana edellisenä kertana putsannut varusteita. Tällä hetkellä vain kahdet telineet plus Katen satula (lähdin pesemään vastapäivään varusteita sohvalta katsottuna). Suitset tuli putsattua myös eilen, kun annoin Katen hetken olla tallissa ennen laitumelle vientiä. Jos huomenna taas kerkeisi yhden telineen varusteet pestä ja rasvata ja mahdollisesti Masan suitset ja satulan, kun niitä kuitenkin käytetään enemmän kuin jäljellä olevia valjaita.




tiistai 3. kesäkuuta 2014

Puskailua ja rapsuttelua

Aluksi taas varoitus postauksen puhelinlaatuisista kuvista. Pitäisi joku päivä ottaa kunnon kamera mukaan.

Sunnuntaina tallilla tapoin aikaa vajaan tunnin verran putsaamalla Katen harjoja karvoista ja pölystä. En osannut yhtään päättää, mitä tekisin Katen kanssa eikä kotiinkaan huvittanut mennä hienolla kelillä. Lakaisin myös pikaisesti varustehuoneen lattian, kun karsinatkin oli jo siivottu ja tallin lattia lakaistu.
Loppujen lopuksi päätin kuitenkin käydä katsomassa itselleni uutta reittiä ratsain. Reitillä Kate hieman jumitti, kun kuuli puskien ja kivien takana olevat ihmiset ja hevoset. Päästiin kuitenkin hyvin ohi ja päästiin puskailemaan kunnon metsään.
3,26km matkaa, n. 40 min.
5,09km/h keskinopeus
30,9km/h maksiminopeus, mikä ei kyllä pidä paikkaansa :D

Parasta <3


Otin myös Masan ja Katen harjat mukaan ja pesin ne. Katen harjoja putsailin tosiaan jo tallilla, mistä johtuen ovat vähän puhtaampia ennen pesua kuin mitä Masan harjat.

Katen harjat ennen pesua, jouhista ja karvoista suurin piirtein puhdistettuna

Masan harjat (miinus kaksi harjaa, koska unohdin ottaa aluksi kuvan) ilman jouhien ja karvojen poistoa

Molempien harjat puhdistettuina ja pestyinä

Katen harjaämpäri


Katen ja Masan harjat pestyinä ja kuivumassa auringossa.
Maanantaina sitten kävin vain viemässä harjat, rapsuttelemassa Masaa ja Katea laitumella (ja mietin, että voisi itsekin jäädä laitumelle hengailemaan pidemmäksikin aikaa - ja toivoin, että kunnon kamera olisi ollut mukana :D). Katen kävin myös harjaamassa ja rasvailin ötökänpuremista tulleet ruvet ja jalan kovettuman, jonka Kate oli ilmeisesti polkaissut vähän auki.
Huomatkaa Katen ja Masan erilainen poseerausinto ;) Kate tuli mielellään lähelle rapsuteltavaksi (minkä johdosta kuvaaminen vaikeutui) ja pysytteli varjossa, joten ei saanut kuvia paljoakaan. Masa taas poseerasi tyytyväisenä, kunhan välillä sai rapsutteluja :) Myöskin Katen ilme oli vähän ankeampi kuin Masan. Myöskin ensimmäinen kerta, kun näin Katen rapsuttavan Masaa. Siihen vaadittiin tosin se, että rapsutin itse Masaa, joka rupesi rapsuttamaan Katea ja joka melko laiskahkosti rapsutti Masaa takaisin :D


















maanantai 30. joulukuuta 2013

Varustehuoltoa, reittejä ja ravia

Perjantai 27.12.
Sataa, sataa, ropisee... Märkää, märkää ja vielä kerran märkää. Autokin sai tarpeekseen ja meinasi lahota.
Aluksi oli suunnitelmissa käydä pikaiseen pellolla kävelemässä tai juoksuttamassa, mutta koska oli märkää ja oli aikaa, alettiin urkoimaan varusteita puhtaiksi. Niitä oli ihan kiitettävä määrä, satuloita kolme, Katen ja Masan suitset + ajosuitsia ja remmejä ja vermeitä.
Muutama tunti varusteita putsatessa vierähti.

Pyyhkijä kuoli. Paluumatkalla rupesi taas toimimaan.

Kärrytellessä käytetyt ajovarusteet.

 
 Lauantai 28.12.
Ei satanut. Ihanaa :D Lisäksi pyyhkijä toimii autossa edelleen, kun piti lasia pestä.
En oikein ollut varma, pitäisikö ratsastaa vai juoksuttaa, joten jätin ratsastustavarat autoon. Päätin sitten talliin mennessä käydä katsomassa vanhan tienpätkän, jota olen pariin kertaan kytännyt ajaessa autolla ohi. No, Kate kuntoon ja varusteet päälle ja talutin autolle.
Kate ei niinkään autolla pyörinyt, vähän haisteli ovea, mutta kun olin saanut omat varusteeni päälle ja yritin nousta selkään, niin pyörähdettiin parisen kertaa ympäri. No, lopulta sain kammettua itseni ylös, Kate pyöri pientä ympyrää.

Lähdettiin köpöttelemään tietä pitkin viitisensataa metriä, ja siitä suunnattiin metsäpolulle. Mitään ihmeempiä ei menomatkalla (keltaiset nuolet kartassa) tapahtunut, Kate ei ihmetellyt juurikaan mitään.
Iso polku

Pikkupolku
Pikkupolkua jatkui kääntöpaikalle asti. Ei jatkettu ihan tielle saakka, vaan käännyttiin parisenkymmentä metriä ennen kun oltaisiin polulta tultu tielle. Köpöteltiin melkein lähtöpaikalle, kun Kate jäi tuijottamaan puiden lomasta tielle päin. Se näki pari vuonohevosta ja oli aika tohkeissaan. Kun jatkettiin matkaa, se sipsutteli jotain käynti-ravi-sekoitusta ja tuijotteli välillä hevosten menosuuntaan päin.
No, kun päästiin toiselle reitille jatkamaan, niin vähän meno rauhoittui ja käyntikin oli ihan normaalia. Päästiinkin sitä reittiä takaisin tielle ja lähelle tallia, joten päätin lopettaa päivän seikkailut siihen. Parisenkymmentä minuuttia meni, joten ei mikään kovin pitkä lenkki. Keskinopeus 5.85km/h, maksiminopeus 18km/h.

 
 
Huomasi kyllä, että oltiin rymytty metsässä (ja parissa erittäin mutaisessa kohdassa). Heijastimia myöten oli kuraa.


Maanantai 30.12.
Harjailin Katen pitkän kaavan mukaan ja rapsuttelinkin jonkun aikaa, kun Kate oli hieman kastunut ulkona. Pidettiin mukava juttutuokio, että Kate vähän kuivuisi ennen kuin pistäisin varusteet.
Tänään oli tarkoitus mennä kentälle ja sen jälkeen mahdollisesti eilinen maastoreitti, siksi pistin hevoselle heijastimet.
Lähdin taluttamaan Katea kentälle, mutta lähempänä huomasin esteet kentällä. Mietin, että pitäisikö mennä sekaan puuhailemaan vai mentäisiinkö suosiolla taas normaalia reittiä. No, hevosella oli heijastimet päällä, joten päätin mennä metsään seikkailemaan. Reitiltä on lähtenyt muutamia sivuteitä joita ajattelin käydä tällä kertaa katsomassa.



Kävelin reitin alkuun ja kiristin reiällä Katen satulavyötä (mistä se ei oikein pitänyt vaan pyöri ympyrää). Sitten pari ympyrää kun koitin päästä selkään, mutta tänään selkäännousu onnistui paremmin kuin lauantaina. Kate sai kehuja ja lähdettiin matkaan.
Ensin käännyttiin tielle, josta en ole aiemmin kartastakaan katsonut kuinka pitkälle vie. Ei edes menty loppuun asti, kai lopussa jokin hakkuualue tai vastaava olisi ollut (ainakin siltä vähän näytti).  Menomatkalla Kate säpsähti jotain, mutta se oli vain pari sivuaskelta ja sen jälkeen jatkettiin menoa rentona.

Käveltiin sitten takaisin ja jatkettiin matkaa ja otettiin ensimmäinen virallinen ravipätkä! Eli toisin sanoen ensimmäinen ravipätkä sitten koeratsastuksen. Kate oli hieno ja ravasi rauhallisesti. Muutama kymmenen metriä ravattiin, kunnes siirsin käyntiin ja jatkettiin kävellen matkaa. Käytiin sitten katsomassa vähän ylöspäinviettävä suhteellisen hyväpohjainen tie. Ei jatkettu tietä ihan loppuun asti tätäkään, jotain kalliota näkyi tien päässä. Käänsin, palattiin tielle ja ravattiin tie melkein ylös ja käveltiin takaisin "päätielle". Mäessä Kate tuntui innostuvan vähäsen, ainakin vauhti kiihtyi. Hyvin antoi hienosti kuitenkin ottaa kiinni ja siirtyi käyntiin.

Käveltiin sitten tienpätkä loppuun ja kun käännyttiin takaisinpäin, käytiin vielä yhdellä sivutiellä (ensimmäinen ja ainoa violetin värisillä nuolilla. Käännyttiin kärryillä risteyksessä silloin, kun kärryteltiin). Sitä vain katseltiin ja ihmeteltiin, jos joku kerta mentäisiin se ravaamaan, kun oli niin hyvä suora. Tiessä oli kuitenkin toisella puolella pienehkö kuoppa, joten oli ihan hyvä että käytiin ensin katsastamassa reitti. Ei menty tätäkään ihan loppuun asti, arviolta 50-70metriä käveltiin polkua. Käännyttiin sitten takaisin.

 

Keltaiset nuolet = menomatka
Violetit nuolet = paluumatka
Käveltiin takaisin tallille, Kate vähän vilkuili taakseen mutta ei tehnyt mitään pomppuja tai erityisemmin kiihdyttelyjä.
Vaikka reitti ei tuntunut kovin kuraiselta, ilmeisesti suojista päätellen kuitenkin oli sitä. Kate sai taas harjailuja ja rapsutteluja vähän pidemmälti, ja pääsi sitten syömään heiniä.
Aikaa lenkkiin meni vähän yli tunti, kilometrejä tuli 7.09km. Keskinopeus oli 6.4km/h ja maksiminopeus 16.5km/h, vaikka ylämäkiravissa tuntuikin, että Kate päästeli lujempaa. :D